ERISTÄYTYJÄ, ÄLÄ JÄÄ PUUN ALLE
"En ole ulkona kuvioista, olen pihalla" - Matti Nykänen
Koulun pihalla oli muutamia kuusia rivissä, joiden alle saattoi mennä istuskelemaan. Istuin siellä usein yksin. Se oli syyllistämisen ele. "Katsokaa, istun täällä yksin, kuka tulisi antamaan huomiota?" Se oli yksinäisen hätähuuto. Menin pois, jotta joku muista tajuaisi, miltä minusta tuntuu. Että se yksi kuusi rivissä on autio saareni, jonne kaipaan seuraa. "Tulkaa nyt joku luokseni lohduttamaan".
Eivät muut minua vihanneet, varmasti olisin voinut mennä porukkaan. En vain tuntenut itse olevani tervetullut. Käytösmallini pikemminkin eristi minua muista lisää.
Ihmisillä on kuitenkin tapana piilottaa tunne näkyviin. Mennään puun alle istumaan, kauas muista, mutta näkyville, syyttävästi. Eristäydytään avun tarpeessa, vaikka sen seuraamukset ovat usein päinvastaiset halutusta. Eristäytyminen luo helposti vaikutelman, ettei eristäytynyt pidä muista, että hän tahtookin olla yksin. Mutta ala-astelainen puun juurella olisi toivonut, että joku tulee viereen istumaan. Ehkä halaa, vaikka ilman sanoja.
Nyt toivon, että olisin uskaltanut mennä porukkaan, ehkä kertoa jollekin tuntemuksistani. Se olisi ollut paljon helpompaa kuin istua välkät puun juurella.
Kommentit
Lähetä kommentti